Valtioneuvosto antoi asetuksen Tenon kalastussääntöön ensi kaudelle tehtävistä tarkistuksista. Muutos lasten lupakäytännössä tuo helpotusta kalastukseen lastenlasten kanssa. Muut muutokset kalastussääntöön ovat vähäisiä.

Suomi ja Norja allekirjoittivat 24.3.2020 Tenon kalastussäännön muutoksia koskevan pöytäkirjan. Valtioneuvosto hyväksyi pöytäkirjan ja antoi asetuksen Tenon kalastussääntöön torstaina 26.3.

Tenojoen vesistön yläosan lohikantoja pitää elvyttää vielä useita vuosia, jotta ne saadaan kestävälle tasolle. Kalastussääntöön ei voitu tästä syystä tehdä sellaisia muutoksia, jotka lisäisivät merkittävästi lohiin kohdistuvaa kalastuspainetta.

Sen sijaan lasten kalastusmahdollisuuksia saatiin parannettua vapalupien osalta niin, että esimerkiksi muualla asuvan lapsenlapsen on mahdollista päästä kalaan Utsjoella asuvien isovanhempiensa kanssa.

– Tällaista mahdollisuutta on kaivattu kalastusperinteen siirtämistä varten, kertoo neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriöstä.

Paikkakuntalaisille lapsille ja nuorille on käytössä edullinen kausilupa ilman rajoittavaa kytkentää aikuisten lupiin, eikä sen rinnalle ollut mahdollista liittää täysin ilmaista lupaa.

Asiaa koskeviin neuvotteluihin osallistui ministeriöiden ja kalataloushallinnon lisäksi kalastusoikeuden haltijoita molemmista maista. Muutoksista neuvoteltiin myös Saamelaiskäräjien kanssa.

Kalastusluvat tulevat aikanaan myyntiin Lapin ELY-keskuksen lupakauppaan. Alustavasti lupien myynnin on kaavailtu alkavan 20.4.2020, mutta poikkeusolot voivat vielä vaikuttaa myynnin aloitukseen. Lapin ELY-keskus tiedottaa asiasta tarkemmin, kun se on ajankohtaista.

Kalastuskautta 2020 koskevat tarkistukset kalastussääntöön:

• Kaikkiin kalastuslupatyyppeihin on mahdollista liittää lasten kalastuslupia lapsille, jotka asuvat Tenon vesistön jokilaaksojen ulkopuolella. Lasten saamat saaliit raportoidaan luvanhaltijan saalisraportoinnin yhteydessä.
• Jokisuiden kalastuskieltoalueiden rajat on määritetty sivujokikohtaisesti sivujokien erityisominaisuudet huomioon ottaen. Tenon pääuomassa suoja-alue päättyy joen syväväylään, mutta pienemmässä Inarinjoessa jokisuut on rauhoitettu koko uoman leveydeltä. Tarkemmat tiedot kieltoalueiden rajoista käyvät ilmi tämän tiedotteen liitteenä olevasta pöytäkirjasta.
• Norjan rantakalastuslupien aluekohtaista jakoa on muutettu niin, että lupia on runsaammin tarjolla Utsjoen kirkonkylän, Vetsikon ja Nuorgamin alueiden vastarannalla, vaikka siirretty määrä pienenee. Norjan kalastuslupia voi hankkia Norjan puolen lupakaupasta.
• Rantakalastusluvan kalastusajat muuttuvat.Lupavuorokausi alkaa klo 19 ja vuorokautinen rauhoitusaika siirtyy yöaikaan, klo 24 —07.
• Muiden kalalajien kuin lohen verkkokalastusaika voi alkaa jo jäiden lähdöstä ja jatkuu kesäkuun 15. päivään saakka. Tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia kalastaa esimerkiksi haukea, jonka runsastuminen on aiheuttanut huolta. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, että lohen sivusaaliskuolleisuus ei kasva.
• Myös verkkopyydysten havasmateriaaleja koskeviin sääntökohtiin tehtiin pieniä tarkennuksia. Paikkakuntalaislupien saalisraportointi tapahtuu samalla rytmillä kuin edellisvuonna.
• Soutajalta vaaditaan kalastuslupa viime vuoden tavoin.

Vuosittaisten tarkistusten lisäksi neuvottelut Tenon määräaikaisen kalastussäännön muuttamisesta ovat käynnistymässä Norjan kanssa kuluvana vuonna. Tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä auki korona-tilanteen vuoksi.

Teksti ja kuva: Vaelluskala ry / Henrik Kettunen.

Vaelluskalavesien ja kutualueiden nykytilan tiedostaminen ja muutoksen ymmärtäminen on yksi keskeisimpiä asioita vaelluskalojen elvyttämisessä. Suomessa löytyy karkean arvon mukaan noin 30 000 vaellusestettä. Näitä ei ole kartoitettu, eikä siten tiedetä mikä on ehdoton este, tai esim. helposti avattavissa tai purettavissa. Suomessa on n 40 vuoden aikana kunnostettu yli 2000 koskea, eikä useimmissa ole tehty minkäänlaista seurantaa.

Suomessa on sen verran tutkittu yksittäisiä koskenkunnostuksia että tiedetään etteivät tähän asti tehdyt kunnostukset ole keskimäärin juurikaan parantaneet taimenkantojen poikastuotantoa. Yksittäisiä onnistumisia toki löytyy. Kutusoraikot kärsivät helposti hiekottumisesta, huuhtoutumisesta tai ojitustoiminnan haitoista. Muita ongelmia voi olla liikakalastus, vaellusesteet tai vedenlaatu. Taimenten kudun onnistuminen on useimmissa kunnostetuissa virtavesissä heikkoa. Jos olisi edes jonkinlaista minimiseuranta olisi mahdollista tunnistaa ja korjata ilmiselvät asiat.

Monissa virtavesissä on helposti korjattavia “pikkuvikoja”, tai vähän isompaa alennustilaa. Sama koskee vaelluskalojen elinkierron muitakin osia. Paremmilla seurannoilla haasteet olisivat tunnistettavissa, korjattavissa, ja taimenkantojen poikastuotanto parannettavissa. Koskenkunnostuksia on Suomessa tehty kymmenillä miljoonilla euroilla. Siihen nähden toimenpiteiden vaikuttavuutta on varmistettu ja tutkittu yllättävän vähän.

Kaikkien vaelluskalojen parissa toimivien kannattaisi katsoa peilistä ja kysyä, mitä voisi tehdä toisin tai paremmin virtavesien ja vaelluskalojen seurannan, tai kartoittamisen edistämiseksi. Kaikki uusi ja täydentävä tieto ohjaa elvyttämisen keinoja vaikuttavampaan suuntaan, tai aktivoi arvokasta paikallistoimintaa. Näissä asioissa ei välttämättä tarvitse olla tutkija tai edes asiantuntija. Seurannan toteuttamiseen tarvitaan minimissään utelias mieli, paikallistuntemusta sekä maalaisjärkeä. Vähäinenkin maallikkoseuranta, lisäresurssointi tai tiedonkeruun parempi organisointi edistäisi hyödyllisten ratkaisujen löytymistä, ja vauhdittaisi vaelluskalojen elpymistä.

Kapeenkoski.

Titta ja Jani Himanko. Kuva: Nona Himanko.Kapeenkoski Travel Oy jatkaa alueen matkailuyrityksenä ostettuaan liiketoiminnan Kapeenkoski Oy:lta tammikuussa 2020. Yrityksen omistajat Titta ja Jani Himanko kertovat Kapeenkosken toiminnan jatkuvan siitä, mitä aikaisemmat yrittäjät Seija ja Aimo Herneaho olivat alueen kehityksen eteen tehneet.

– Merkittäviä muutoksia ei ainakaan näin alkuvaiheessa ole luvassa, ainoastaan lupamyynti siirtyy tulevaisuudessa nettiin, yrittäjä Jani Himanko kertoo.

Yrittäjäpariskunnalla on taustalla monipuolista työkokemusta. Titta Himanko (s.1974) on kokenut ryhmänohjaaja ja monenlaisten kädentaitojen, sekä taiteen opettaja. Titta on opiskellut työn ohessa viime vuodet ja yhteisöpedagogin opinnot ovat loppusuoralla.

Jani Himangolla (s. 1975) on lähes kahdenkymmenen vuoden työkokemus kalastusmatkailusta ja kalastusvälineteollisuudesta. Jani on toiminut vuosia kalastusohjelmapalveluyrittäjänä Kapeenkoskella ennen siirtymistään Rapala yhtiöiden palvelukseen. Lisäksi hän tuottanut televisioon kalastusaiheisia ohjelmia monelle eri kanavalle. Koulutukseltaan Jani on kokki, jonka lisäksi on saanut myös kalastusoppaan koulutuksen.

Kapeenkoskella on tarkoituksena jatkaa osittain samojen verkostoyrittäjien kanssa, joiden kanssa Herneahot ovat toimineet. Uusia ohjelmapalveluyrittäjiä verkostoon on toki haussa jatkuvasti, lähinnä koskenlasku- ja muihin seikkailutoimintoihin.

Kapeen Kievarin ruokalista uudistuu aavistuksen niin, että jatkossa pyrkimyksenä on tarjota vieraille lähiseutujen antimia keskittyen riistaan ja kalaan.

– Valtaosa asiakkaistamme syö vierailunsa aikana Kapeella. Olemme molemmat hyvän ruuan ystäviä ja uskomme että riistalle ja kalalle löytyy varmasti kysyntää. Lähiruuan suosiminen nostaa tarjottavan ruuan profiilia ja tasoa entisestään. Kapeenkoskella on aina pidetty luontoarvoja ja eettisyyttä voimavarana, joten on luonnollista, että ruuan suhteen pyrimme samaan, Titta Himanko toteaa.

Uuden yrittäjän löytyminen Kapeenkoskelle on tärkeä asia myös Äänekosken kaupungille.

– Kapeenkoski on yksi kaupungin tärkeimmistä matkailukohteista, josta löytyy paljon kasvupotentiaalia. Olemme erittäin iloisia siitä, että yrityskauppa toteutui, toiminta alueella jatkuu ja kehittyy entisestään, iloitsee kaupungin kehityspäällikkö Tanja Sulin.

– Äänekosken kaupungin elinvoimayksikkö on tehnyt helpoksi yrittäjyyden aloittamisen Äänekoskella, Jani Himanko toteaa.

Kapeenkoski Travel Oy aloittaa toimintansa Kapeenkoskella 1.4.2020. Myynti- ja varauspalvelu on siirtynyt jo 1.2.2020 ja varauksia tulevalla keväälle ja kesälle onkin jo tehty.

Suomalaiset lunastivat kalastonhoitomaksuja vuonna 2019 edellisvuotta aktiivisemmin. Vuoden loppuun mennessä ostettiin yli 254 000 kalastonhoitomaksua, joista vuosilupia oli yli 180 000 kpl. Tuotolla ylläpidetään kalastusmahdollisuuksia ja huolehditaan vesiluonnosta.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon sekä kalastuksenvalvontaan, järjestöille neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Kalastonhoitomaksun voi ostaa koko vuodeksi, viikoksi tai vuorokaudeksi. Lyhytaikaisten lupien kysyntä kasvoi edelleen viime vuonna:

”Lyhytaikaisten maksujen suosio kertoo muutoksesta kalastajakunnassa ja suhtautumisesta kalastamiseen. Nuoret ostavat herkemmin lyhytaikaisen luvan ja kalastamassa käydään satunnaisemmin, ehkä kerran tai pari kertaa vuodessa”, kertoo Erätalousjohtaja Jukka Bisi Metsähallituksesta.

Vuoden 2020 kalastonhoitomaksujen myynti alkoi marraskuussa. Kalastonhoitomaksun voi ostaa Eräluvat.fi-verkkokaupasta, palvelunumerosta 020 69 2424, Metsähallituksen luvanmyyntipaikoista ja R-kioskeilta. Vuosiluvan hinta on 45 euroa, viikkoluvan 15 euroa ja vuorokausiluvan 6 euroa.

Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18—64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Kalastonhoitomaksu perustuu kalastuslakiin.

Vesivoiman rakentaminen on ollut monen kalakannan loppu. Kuva: Anssi Vainikka, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

Vesivoimaloiden rakentaminen on tuhonnut suuren osan maamme virtavesien kalakannoista ja niiden elinympäristöistä. Monen vesivoimalan lupaehdot ovat vanhentuneita ja niille määrätyt kalatalousvelvoitteet ovat suhteettoman pieniä verrattuna muille teollisuuslaitoksille määrättyihin velvoitteisiin. Kymmeniltä voimalaitoksilta velvoitteet puuttuvat kokonaan. Tilanteen korjaamiseksi on hallituksen ryhdyttävä pikaisesti toteuttamaan ohjelmaansa.

Suuret teollisuuslaitokset, kuten sellutehtaat tai jätevesipuhdistamot tarvitsevat toiminnalleen lain mukaisen ympäristöluvan. Niille määrätään ympäristölupaprosessin yhteydessä yleensä kalatalousvelvoite, jossa toiminnaharjoittaja velvoitetaan tarkkailemaan kaloille ja kalastukselle koituvia vaikutuksia. Lisäksi useimmissa tapauksissa määrätään myös kalatalousmaksu, jolla on tarkoitus kompensoida toiminnan kalataloudelle aiheuttamia haittoja. Vesivoimalaitokset tarvitsevat vesilain mukaisen luvan. Vanhat voimalaluvat ovat pysyviä ja niissä olevat velvoitteet ovat tästä johtuen ajastaan jälkeen jääneitä. Ikuiseksi tulkittu lupa on voitu antaa myös ilman minkäänlaista velvoitetta haittojen arvioimiseksi tai kompensoimiseksi.

Lupaehdoissa räikeitä puutteita

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) kala- ja ympäristötoimikunta selvitti kalatalousvelvoitteiden tilaa kolmen esimerkinomaisesti valikoidun vesistön (Pohjois-Päijänne, Porvoonjoki ja Vuoksi) vaikutusalueella. Tarkoituksena oli vertailla eri toiminnanharjoittajille määrättyjen velvoitteiden tasoa ja samalla konkretisoida lainsäädännössä olevia selkeitä puutteita. Selvityksen perusteella tarkastelualueella toimivien vesivoimaloiden lupaehdoissa on räikeitä puutteita. Esimerkiksi 14 teollisuuslaitoksen vuotuiset kalatalousmaksut kohdevesistöissä olivat yhteensä lähes 170 000 euroa, kun taas selvityksen kymmenestä vesivoimalaitoksesta vain yhdelle oli määrätty noin 13 000 euron arvoinen istutusvelvoite. Muista teollisuuslaitoksista poiketen yhdellekään alueen vesivoimalaitokselle ei ole määrätty velvoitetta kalataloudelliseen tarkkailuun. Tilanne on samankaltainen myös muissa osissa maatamme.

Voimaloiden luvissa olevia vanhentuneita kalatalousvelvoitteita voidaan päivittää, mutta monet yhtiöt ovat asettuneet tässä vastahankaan. Lisäksi Suomessa on ainakin 50 vesivoimalaa, joille ei ole määrätty lainkaan kalatalousvelvoitetta, eikä niihin nykyisen vesilain nojalla pystytä määräämään jälkikäteen kalatalousvelvoitetta. Saman verran maassamme on voimaloita, jotka eivät ole noudattaneet niille määrättyjä kalatalousvelvoitteita. Tilanteen korjaamiseksi hallitus on ohjelmassaan luvannut ryhtyä toimiin päivittämällä vanhentuneita kalatalousvelvoitteita viranomaistyönä sekä muuttamalla vesilakia ulottamaan kalatalousvelvoitteet myös ilman velvoitteita toimiville voimalaitoksille. Lisäksi viranomaisten on uhkasakkojen nojalla ryhdyttävä toimiin, jotta yhtiöille määrätyt velvoitteet toteutetaan.

Kesänvanhojen lohenpoikasten keskimääräiset tiheydet Tornion- ja Simojoella, sekä Tornionjoen ja Simojoen kaikuluotausseurannoissa havaitut nousulohimäärät.

Nousulohimäärät ovat Tornionjoella seurantahistorian kolmanneksi ja Simojoella toiseksi suurimmat. Myös syntyneiden lohenpoikasten ja vaellukselle lähteneiden poikasten määrät ovat melko runsaita.

Kaikuluotausseurannassa havaittiin viime kesänä Tornionjoella 65 520 ja Simojoella 4 039 lohta. Kaikkein eniten nousulohia havaittiin vuosikymmenen puolivälissä (Tornionjoella 100 000 ja Simojoella 5 400 lohta), minkä jälkeen lohimäärät pienenivät, varsinkin vuonna 2017.

Viime kesän nousulohista tavallista suurempi osuus, noin 20 prosenttia, oli Tornionjoella yhden merivuoden pikkulohia eli kosseja. Simojoella kosseja havaittiin tavanomaista vähemmän, seitsemän prosenttia nousulohista.

Lohennousu ajoittui suhteellisen myöhäiseen ajankohtaan, ja vielä alkusyksyllä havaittiin tavanomaista enemmän nousulohia pyrkimässä ylävirtaan. Vastaava havainto tehtiin myös edellisvuonna.

– Tämä saattaa varsinkin Tornionjoella liittyä lohilla viime vuosina havaittuihin terveysongelmiin, mikä on ilmennyt lohikuolemina sekä lohien heikentyneenä kykynä tai haluna nousta joen ylävirtaan, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Atso Romakkaniemi.

Ruokavirasto Suomessa ja Statens veterinärmedicinska anstalt Ruotsissa tutkivat terveysongelmien syitä.

Lohenpoikasia kuoriutui edellisvuotta enemmän

Tornionjoen koekalastusalueilla lohen kesänvanhojen poikasten keskitiheys oli tänä vuonna noin 25 poikasta aarilla eli 100 neliömetrillä. Tiheys nousi reilun kolmanneksen viime vuodesta. Kuluvan vuosikymmenen puolivälissä keskitiheydet ovat olleet tätä korkeampia, vuodesta riippuen 25–40 kesänvanhaa poikasta aarilla. Suurimmat kesänvanhojen poikasten tiheydet olivat Tornionjoen ala- ja keskiosassa.

Simojoella lohen kesänvanhojen poikasten keskitiheys oli 46 poikasta aarilla. Tiheys nousi kolmanneksen viime vuodesta ja on Simojoen seurantahistorian suurin. Simojoella poikastiheyksissä on ollut huomattavaa vuosittaista vaihtelua ilman selkeää syytä. Keskimäärin poikastiheydet ovat olleet kasvussa.

Tornionjoesta merelle noin kaksi miljoonaa lohenpoikasta

Vaelluspoikasten koepyynnin perusteella Tornionjoesta lähti keväällä 2019 mereen noin kaksi miljoonaa lohen vaelluspoikasta. Vaellus oli yksi runsaimmista 1980-luvulta lähtien tehtyjen seurantojen aikana. Simojoella kevään 2019 vaelluspoikasia on alustavan arvion mukaan noin 20 000 yksilöä. Määrä on selvästi pienempi kuin poikastiheyksien perusteella voisi odottaa.

Luke seuraa Tornion- ja Simojoen lohikantojen tilaa vuosittain toteutettavilla seurannoilla. Kaikuluotauksella seurataan nousulohimääriä, joista Simojoella havaitaan jokseenkin kaikki. Tornionjoella jopa huomattava osa merestä jokeen nousevista lohista jää havaitsematta johtuen joen leveydestä sekä siitä, että osa lohista kalastetaan tai jää kudulle kaikuluotauspaikan alapuolelle. Kudulle nousevien lohimäärien kehitystä voi seurata Luken verkkosivuilta www.luke.fi/nousulohet

Molemmilla joilla lohen poikasmääriä arvioidaan sähkökalastuksin ja merivaellukselle lähtevien poikasten tutkimusrysäpyynnillä.

Kupanjoen Koivukosken kunnostettua uomaa. Koskien yleisilmeestä pyritään tekemään niin luonnollinen kuin mahdollista. Kuva: Keski-Suomen ELY-keskus

Kupanjoen virtavesikunnostushanke Keuruulla keskeytyi marraskuussa runsaiden ja pitkäaikaisten sateiden vuoksi. Lopputöihin kuluu vielä arviolta kuusi viikkoa ja ne toteutetaan ensi vuoden aikana. Kunnostustoimenpiteillä edistetään taimenten elinolosuhteita.

Vuoden 2018 lopulla alkanut koskialueiden kunnostustyö Keuruun Kupanjoella jatkui kuluvan vuoden syyskuussa, kun kaivinkone saapui poikkeuksellisen vähävetiselle työmaalle. Kuivan kesän jäljiltä joen virtaama oli erittäin pieni, mikä edesauttoi kunnostuksen tarkkaa toteuttamista.

Edellisenä syksynä koskialueiden reunoille ajetut kivimateriaalit ja osa rantapenkoilla olleista, kauan sitten koskesta pois peratuista kivistä oli tarkoitus palauttaa jokiuomaan. Syksyn aikana kunnostustoimia tehtiin 11:llä eri koskialueella, joilla oli pituutta yhteensä noin kaksi kilometriä.

Pääasiassa virtakutuisten vaelluskalojen eli taimenten elinolosuhteiden parantamiseen tähtäävillä toimenpiteillä lisättiin koskien virtaavaa pinta-alaa ja syvyysvaihtelua, jolloin koskien pohjat saivat huomattavasti aiempaa runsaamman kivi- ja soraverhouksen. Näiden toimenpiteiden seurauksena kaikkien koskialueiden yleisilme muuttui kivikkoisemmaksi, runsasvetisemmäksi ja luonnollisemmaksi.

Työn ollessa lopuillaan alkoivat kuitenkin runsaat ja pitkäaikaiset sateet, jotka nostivat vettä Kupanjoessa lopulta niin runsaasti, ettei työn loppuunsaattaminen ollut mahdollista. Marraskuun puolivälissä joki oli käytännössä tulvan vallassa. Näin kunnostustyön valmistuminen siirtyi ensi vuoteen. Jäljellä on kolme alinta koskialuetta, joiden kunnostamisessa kuluu arviolta kaksi viikkoa.

Työtä rahoittavat Pohjois-Savon ELY-keskus / kalatalousviranomainen, Keuruun kaupunki, Keski-Suomen ELY-keskus, Suolahden osakaskunta ja Keuruun kalatalousalue.

Korkein hallinto-oikeus on 4.12.2019 antamallaan päätöksellä hylännyt Virtaankosken Voima Oy:n valituslupahakemuksen Virtaan voimalaitoksen vesilain mukaisessa lupa-asiassa. Näin ollen Tainionvirran Virtaankoskessa Sysmässä sijaitsevan Virtaan voimalaitoksen pysyttämistä ja käyttämistä koskeva lupapäätös on tullut lainvoimaiseksi.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 7.12.2017 myöntämässä ja Vaasan hallinto-oikeuden 18.3.2019 joiltakin osin muuttamassa lupapäätöksessä annetaan määräykset mm. voimalaitoksen rakenteista, niiden käytöstä ja kunnossapidosta, kalataloudellisten vahinkojen estämisestä ja toiminnan vaikutusten tarkkailusta.

Hartolan Jääsjärvestä Päijänteeseen laskeva Tainionvirta (keskivirtaama (MQ) 14,5 m3/s) on yksi kalastiestrategian kärkikohteista, sillä joki on ollut yksi eteläisen Suomen merkittävimmistä erittäin uhanalaisen järvitaimenen ja vaellussiian kutujoista. Virtaankosken vesivoimalaitos estää kalojen nousun kutualueille täysin. Virtaankosken Voima Oy:n on lupapäätöksen mukaisesti rakennettava Virtaan voimalaitoksen padon ohittava kalatie ja johdettava siihen tarvittava vesimäärä. Lisäksi luvan saajan on maksettava vuosittain kalatalousmaksua 5 000 euroa ja istutettava Tainionvirtaan vuosittain 1 000 kpl kolmevuotiaita järvitaimenia.

Hakemus ja suunnitelma kalatien rakentamisesta on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kuuden kuukauden kuluessa. Aluehallintovirasto antaa kalatietä koskevan ratkaisun yhteydessä sitä koskevat tarkemmat lupamääräykset. Voimalaitosta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin kalatie on valmis ja seurannassa todettu toimivaksi. Voimalaitoksen toiminta on ollut hallintopakkopäätöksellä keskeytettynä lupaprosessin ajan marraskuusta 2012 alkaen.

FRESHABIT LIFE IP -hankkeessa tehdyistä vesistökunnostuksista on alettu saada tuloksia, joiden perusteella kunnostuksilla on ollut monia hyviä vaikutuksia kunnostettujen jokien ja purojen monimuotoisuuteen. Villamon patoalueen kunnostuksen jälkeen meritaimenilla on jälleen mahdollisuus nousta vesistön latvaosille kutualueilleen. Latvaosien purokunnostukset lisäävät purojen monimuotoisuutta sekä tarjoavat elinympäristöjä ja lisääntymisalueita monille eliölajeille.

Isojoen meritaimenten seuranta radiolähettimillä

Keväällä käynnistetty radiotelemetriaseuranta on tuottanut runsaasti tietoa meritaimenien vaelluksesta ja levittäytymisestä Lapväärtin-Isojoen eri osiin. Telemetriaseurannan merkittävin havainto on meritaimenien nousu Villamon kunnostetun alueen yläpuolisille vesialueille. Ensimmäistä kertaa täysin vapaana kalojen nousulle olevan alueen ohitse nousi seitsemästäkymmenestä Lapväärtinjokisuussa merkitystä taimenesta neljä. Nämä merkityt taimenet kutivat Isojoen kirkonkylän alueella.  Merkittyjen taimenien lisäksi Lapväärtin-Isojoen pääuoman yläosille on kalalaskuritietojen perusteella noussut keväästä lähtien yli 70 merkitsemätöntä taimenta.  Yläosille nousseiden taimenten keskipituus on yli 65 cm ja suurin laskurin läpi uinut taimen oli 90 cm pituinen painaen reilusti yli 6 kiloa. Suurin osa kaloista nousi lokakuun aikana.

Radiotelemetriaseurannalla saatiin uutta tietoa myös Lapväärtin - Isojoen eri osien merkityksestä taimenien kutualueena vuonna 2019. Lapväärtin- Isojoen pääuoman lisäksi merkittäväksi meritaimenen lisääntymisalueeksi paljastui Karijoki ja aivan erityisesti sen sivujoki Metsäjoki. Lisäksi radiotaimenia hakeutui verraten runsaasti myös Heikkilänjokeen, joen yläjuoksua myöten. Tällä hetkellä suuri osa jokeen nousseista taimenista on jo kutenut ja matkalla alavirtaan.

Seurantatulosten perusteella Lapväärtin- Isojoen taimenien nousuvaellus on pitkälti riippuvainen sateista ja niiden aiheuttamista virtaamapiikeistä. Taimenten nousuaikaan virtaaman nousu yli 5 m3/s aktivoi kaloja. Merkittäviä nousuvaelluksen hidasteita ovat joessa olevat patoalueet joiden ohi taimenten on vaikea päästä varsinkin vähällä vedellä.

Isojoen taimenten radiolähetinseuranta toteutettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteistyönä osana FRESHABIT LIFE IP -hanketta.

Metsäpurojen kunnostus puukunnostusmenetelmällä

Purokunnostusten seurantaa on tehty Oulun yliopiston toimesta FRESHABIT LIFE IP -hankkeessa kuudellatoista Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan purokohteella, jotka on ryhmitelty luonnontilaisuutensa ja tehtyjen kunnostustoimenpiteiden perusteella neljään ryhmään: 1) luonnontilaisen kaltaiset purot 2) peratut ja maankäytön hiekoittamat purot 3) kivikunnostetut purot ja 4) puukunnostetut purot. Puukunnostuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kunnostuksia, joissa luonnonpuuta on lisätty purouomaan suuria määriä (n. 1,5 m³ puuta per 100 m). Nämä toteutettiin osin yhdessä maanomistajien kanssa syksyllä 2016.

Alustavat tulokset osoittavat, että puukunnostusmenetelmä on tehokas parantamaan perattujen ja voimakkaasti hiekoittuneiden metsäpurojen orgaanisen aineksen pidätyskykyä. Sen myötä paranee myös muut puroekosysteemille tärkeät toiminnot, kuten eloperäisen aineksen hajotus. Viitteitä pohjaeläimistön monimuotoisuuden kohenemisesta voitiin myös havaita. Eri tyyppisten elinympäristökunnostusten avulla heikentyneiden metsäpurojen tilaa voidaan parantaa ja puun runsas lisäys yhtenä kunnostustoimenpiteenä on Freshabit-hankeen tulosten valossa erittäin suositeltavaa. 

Kunnostusten vaikutusta purojen eloperäisen aineksen pidätyskykyyn on seurattu ns. lehtiuittokokeiden avulla, jossa vapautetaan virran kuljetettavaksi 300 kappaletta luonnonlehden tavoin vedessä käyttäytyvää "muovilehteä". Tunnin kuluttua vapautuksesta 50 metrin koealalle pidättyneiden lehtien osuus lasketaan. Mitä paremmin purokohde pidättää orgaanista ainesta, kuten lehtiä, sitä enemmän alueelle jää energiaa eliöstön hyödynnettäväksi. Eri virtaamatasoilla tehdyt seurantatulokset osoittavat, että kunnostukset parantavat merkittävästi purojen kykyä pidättää lehtikariketta eliöstön hyödynnettäväksi. Erityisesti puukunnostettujen purojen pidätyskyky pysyi virtaamatasosta riippumatta erittäin hyvänä ja usein peräti luonnontilaisia puroja parempana.

Puroeliöstö (mikrobit, selkärangattomat) hyödyntää usein tehokkaasti puroon pidättyvää eloperäistä ainesta. Tämä orgaanisen aineksen hajotustehokkuus on ekosysteemin avaintoiminto ja kuvaa, kuinka hyvin virtavesi- ja purokunnostukset ovat onnistuneet. Seurannan tulokset osoittivat, että perattujen ja hiekoittuneiden purojen osalta hajotustehokkuus oli heikentynyt, kun taas kunnostetuissa puroissa sekä mikrobien että selkärangattomien hajotus oli luonnontilaisten purojen kaltaista.

Kunnostusten vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen näkyvät usein vasta huomattavasti pidemmän ajan kuluttua kunnostuksista. Nyt kaksi vuotta kunnostusten jälkeen otettujen pohjaeläinnäytteiden perusteella paitsi luonnontilaisissa mutta myös sekä kivi- että puukunnostetuissa puroissa pohjaeläinten monimuotoisuus ja ympäristömuutoksille herkkien lajien osuus yhteisössä oli hieman suurempaa kuin peratuissa puroissa. Lajikoostumuksen osalta puukunnostetut purot poikkesivat edelleen luonnontilaisista vertailupuroista ja myöhemmin toistettavat seurantatulokset kertovat paremmin, onko kunnostuksilla pystytty palauttamaan luonnontilaisen kaltainen lajisto.

Teksti ja kuva: Henrik Kettunen / Vaelluskala ry

Suomalaisten virtavesien soraikot liikkuvat ja muuttuvat yhtenään. Valitettavasti kutusoraikot eivät pääsääntöisesti ole minkäänlaisen seurannan tai ylläpidon piirissä. Ruotsissa ja Tanskassa kutusoraikkojen seurannalla ja ylläpidolla on saatu taimenet runsastumaan. Suomessakin on alettu selvittämään kutusoraikkoja ja niiden toimivuutta.

Vapaasti virtaava koski ei automaattisesti tarkoita, että vaelluskaloilla olisi joessa tai purossa hyvät lisääntymismahdollisuudet. Vaikka koski olisi kunnostettu, niin vaikeasti arvioitavien tulvavesiolosuhteiden takia soraikko ei aina toimi kuten kunnostusten suunnittelussa on ajateltu. Monien tai jopa useimpien koskien kunnostetut tai alkuperäiset kutusoraikot ovat luvattoman usein heikossa tai jopa kelvottomassa kunnossa. Ne voivat huuhtoutua paikoiltaan, tai hiekottua. Tästä syystä koskien kutusoraikkoalueita pitäisi tutkia, seurata ja ottaa ylläpidon kohteeksi.

Lohikalat taimen ja lohi kutevat ns. kutusoraikkoon ja emokalat peittävät mätijyvät talveksi soran sisään. Soran sisällä mätijyvien pitäisi olla suojassa ja kehittyä ruskuaispussivaiheen poikasiksi. Pienpoikaset kaivautuvat keväällä soraikosta vapaaseen veteen. Jos soraikot ovat hiekoittuneet ja liettyneet, on talven mätivaiheen aikana mm. hapen puutteen takia voinut tapahtua hyvin suuri mätikato. Liian heikkokuntoiset kutupohjat eivät emojen kutemisesta huolimatta tuota välttämättä ollenkaan pienpoikasia. Kutusoraikkojen seuranta ja kuduntarkkailu antavat oleellista tietoa kutualueista ja lisääntymisen onnistumisen edellytyksistä.
Kutusoraikkojen määrä ei korvaa laatua
Soraikon koon ohella myös kutupohjan, sorajyvien ja soraikon muodolla on ratkaiseva merkitys. Kuulalaakerin muotoisista tasarakeisista sorajyvistä koostuva soraikko on hyvin epästabiili “pomppupallosto”, kun taas koskien alkuperäiset astetta vähemmän pyöreät ja heterogeenisen kokoiset luonnonsorajyvät ovat seuloutuneet tuhansien vuosien aikana. Kutusoraikkojen kunnostuksissa käytetään lähes poikkeuksetta hiekkakuopista seulottua soraa, joka voi olla “kuulalaakeri-ominaisuutensa takia” hyvinkin ongelmallinen. Luvattoman paljon, ellei jopa valtaosa kunnostettujen koskien soraikoista on nykyisin lisääntymiskelvottomassa kunnossa, eli vähintään täsmäkunnostusten tarpeessa.
Hiekkakuoppasoran lisäämisen vaihtoehtona tai sen korvaajana kannattaa selvittää koskessa olevan alkuperäisen luonnonsoran saatavuus mätimunien kutupohjaksi. Tämä tarkoittaa monissa tapauksissa virran hyvin kevyttä muokkaamista, täsmäkunnostamista tms. Joskus muutaman kiven siirtyminen, tai kutupaikan reunaan kaatunut tai lisätty puu voi oleellisesti muuttaa kutuolosuhteita parempaan tai huonompaan suuntaan. Kudun onnistuminen ja kutupaikan toimivuus voi riippua hyvinkin pienistä osatekijöistä.

Yksittäisen sorajyvän muoto tai koko ei ole ratkaiseva tekijä. Kokonaisuus ja pohjan muoto, so. uoman poikki- ja pituusleikkausprofiili yhdessä uoman jatkuvasti muuttuvan virtaaman kanssa ovat ratkaisevia tekijöitä. Liian matala vesi, ja tasainen pohja ei välttämättä houkuta emoja kutemaan. Myöskään jos vesi on liian pyörteistä, voi tämä heikentää kutukalojen kiinnostusta. Kuteminen saattaa keskeytyä jos soraa on liian ohut kerros ja pintakerroksen alla on paljon kulmikkaita tai muita kutemista hankaloittavia isoja kiviä.

Isommat kalat suosivat usein paikkoja missä heti kutusoraikon vieressä on syvä monttu tai muu piilo. Isompi emo kutee karkeampaan soraan, siinä missä pienikokoisemmat emot kutevat astetta hienojakoisempaan. Ison vaellustaimenen kutupaikan pitäisi kuitenkin olla mieluiten 30 sentin syvyydessä, tai syvemmässä vedessä. Ideaali kutupaikka on kohta missä vesi madaltuu ja kapenee, koska siinä virta kiihtyy ja kutemiseen sopiva virrannopeuden ja syvyyden yhdistelmä löytyy todennäköisemmin.
Toimivat kutusoraikot ja kudun onnistuminen ovat taimenen elinkierron heikoin lenkki. Siksi on hyvin tärkeää seurata ja ylläpitää kutusoraikkoja. Mättökunnostuksia kannattaa välttää, ja suosia seurantaan perustuvia täsmäkunnostuksia.
Kutusoraikoille toimivuustakuu
Vaelluskala ry on ryhtynyt myöntämään kutusoraikoille toimivuustakuun. Takuu tarkoittaa että soraikot otetaan seurannan ja ylläpidon piiriin. Seurannan perusteella tehdään “takuukorjauksia”, eli sellaisia täsmäparannuksia mitkä itse koskessa on mahdollisia. Soraikot pyritään pitämään sellaisina kuin ne on kunnostuksilla ajateltu, paikoillaan, puhtaina, eli suomeksi sanottuna toimivina lisääntymisalueina.

Toimivuustakuu on keino kannustaa ja tukea paikallisia toimijoita kollektiivisesti järjestämään seuranta, ja varmistamaan toimenpiteiden vaikuttavuus. Seuranta ja siihen liittyvä ylläpito on aina pääosin paikallisten toimijoiden vastuulla. Vaelluskala ry:ltä tai sen maakunnallisilta yhteistyötahoilta saa tarpeen mukaan tähän liittyvää koulutusta ja opastusta. Seurannan ulkopuolelle jätetty kalasto ja huonosti toimivat kutualueet, on vähän kuin jos autoja ei koskaan huollettaisi, ja että kulkupelit ensimmäisen pikkuvian jälkeen hylättäisiin tien pientareelle. Näin ei tehdä autoille, eikä toivon mukaan taimenkannoille, tai niiden kutualueille.