Mikä ei ole kiellettyä, on sallittua

Kauas on menty siitä, kun ainoa hyväksyttävä perhokalastusmuoto oli pintaperhon tarjoaminen ylävirtaan. Kesällä tuli seurattua Kuusamossa pidettyjä Perhokalastuksen SM-kisoja ja itse näin ensimmäistä kertaa livenä niin sanottua zumbaamista. Termillä tarkoitetaan kahlaamisen avulla pohjan tarkoituksellista “pöllyyttämistä”, jolloin kiviin ja pohjakasvustoon takertuneet hyönteiset irtoavat ajelehtimaan alavirtaan. Tämän jälkeen kalastus tapahtuu lyhyttä heittosiimaa nykien. Aikoinaan tuo zumbaaminen kuulemma muistutti Kummeli-ryhmän sketsin “tamppausta”. Joissain ulkomailla otetuissa valokuvissa näkyy jopa selkeät polut joen pohjassa.

Onhan tuo varsin tehokas konsti varsinkin harjukselle, joka ei arkaile kahlaavaa kalastajaa. Kyseinen kalastusmuoto onkin erityisen tehokas kilpakalastuksessa, jossa keskitytään enemmän kalojen määrään kuin laatuun.
Zumbaamisella on myös varjopuolensa, sillä tahallisesti pohjaa pöyhimällä saadaan tuhoja aikaiseksi. Pohjakasvustoa ja hyönteiskantaa tuhotaan, eikä nuo 0-vuotikkaat ja simputkaan välttämättä osaa väistää joen pohjaa möyhivää kalastajaa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä karumpia ovat joet, jolloin pohjakasvillisuuden uusiutuminen vie enemmän aikaa.

Olisi tekopyhää sanoa, että kyseessä on ainoastaan kilpakalastuksen varjopuoli, sillä jokainen kahlauskerta muokkaa jollain tavalla joen pohjaa. Varsinkin keväällä tapahtuvassa kalastuksessa on tärkeää olla kahlaamatta mahdollisten kutukuoppien päälle. Tähän voi jokainen kalastaja vaikuttaa itse, karttamalla tiedettyjen kutualueiden kalastusta.