2007

Verkkojuttu 5/2007: Tapio Sävilammi on lohimies

Mikä tekee lohesta niin tavoitellun saaliin? Sen voima vastustajana? Sen kauneus ja hohto vasta jokeen nousseena? Lohenkalastuksen mystisyys ja siihen liittyvät myytit ja traditiot?

Siinä kysymyksiä, joihin pureudumme ja yritämme löytää vastauksia kokeneiden ja vähemmän kokeneiden suuresta joukosta. Johdantona asiaan kerron oman kokemukseni kaukaa vuosien takaa.

Teksti: Mika Äikäs

Artikkelisarjan kirjoittaja Mika Äikäs ja kesäkuun ensimmäisen päivän 9,7 kg:n lohi. Kuva: Taneli Brander.

Pääsin silloin kalastamaan eräälle Pohjois-Norjan kirkkaalle ja kauniille joelle. Aikaisemmat lohenkalastukseen liittyvät asiat näyttäytyivät uudessa valossa tuon joen rannassa. Nyt olin joella, jossa kaikki aiemmin voittoina koettu ja niin moneen kertaan petytty tiivistyi siihen, jota olin vuosia hakenut. Nyt olin todellisella Lohijoella.

Olosuhteet olivat täydelliset ja matkassa mahtava, kokeneista lohimiehistä koostuva ryhmä. Täältä, jos jostain, saisin hienon lohen.

Joki oli täydellinen perhokalastukseen ja poolit hienoja, helposti kalastettavia. Kalojakin kuulemma joessa liikkui kohtuudella. Ilma oikein haisi lohelle. Ensimmäisten laskujen aikana koetun paineen purkautumisen, eli löysien pois heittämisen, jälkeen illalla sain kuin sainkin kalan. Tuon hopeahohtoisen, kauniin kalan, lohen. Karvan alle kahdeksan kiloa, koiraskala ja täitä täynnä. Kannoin kalan mökeille ja siellä se tapahtui.

Miten toiset voivat olla niin tyytyväisiä muiden kaloista. Eräs ystäväni oikein juoksi kimppuuni ja syleili minua kalan johdosta. Silloin tajusin, mistä tässä hommassa on kyse. Ei sinua muisteta siitä mitä itse teet, vaan siitä mitä muille teet. Lohenkalastus on sekoitus traditioita ja mystiikkaa ja hyvien ystävien kokoontumisajo paikoille, joissa sielu lepää ja ihminen kokee jotain sellaista, mitä missään muualla ei voi kokea kuin lohijoella. Voittoineen ja pettymyksineen.

Sittemmin olen palannut tuolle joelle vuosittain ja saanut tutustua paikallisiin maanomistajiin ja saanut uusia ystäviä, vanhojen pysyessä rinnallani hamaan loppuun.

Mitä lohestukselta haetaan?

Mitä sitten lohestukselta haen? Kokemuksia, saalista ja sitä isoa, suurtakin suurempaa lohta, kenties mahdollisuutta kalastaa Altalla. Niin, sitä varmaan kaikki artikkelisarjaan kuullut ja ylöskirjoitetut hakevat, omalla tavallaan ja omissa paikoissaan. Kuitenkin jokaisella on omat arvonsa, joita seuraamalla voi löytää Valhallan paikasta, jossa itse viihtyy.

Kokoan näihin artikkeleihin historiaa, tarinoita ja kokemuksia lohestuksen parista ystäviltäni, joita minä arvostan, kunnioitan, ja joilta oppia olen saanut. Mielipiteitä loputtomasta välinekaaoksesta, perhoista, ruuasta, juomasta ja paikoista, joissa nämä alan miehet viihtyvät. Tähän sarjaan olisi itseoikeutetusti kuulunut Late, mutta Lauri Syrjänen on päässyt jo paremmille vesille.

Aloituksessa mies Ylöjärveltä

Artikkelisarjan aloittaa mies Ylöjärven Siivikkalasta, Sävilammin Tapio, monille tuttu kaveri jo vuosien ajalta. Mutta jos yritämme luodata hänen käsityksiään asioista, ehkä me muutkin saamme jotain irti tämän pitkän linjan lohimiehen tavoista ja tekemisistä.

tapsa
Tapio Sävilammi Orklalla. Kuva: Olavi Takkula.

Tapsa, alias Säväri, on hyvä ystäväni, kalakaverini ja eräs tutoreista, joiden tekemisiä olen aina katsellut ihaillen. Tapio on yksi ystävällisimmistä ja auttavaisimmista kalastajista, joita tunnen. Tapion ansioista voisi varmaan kirjoittaa kirjan, mutta annetaan 48-vuotiaan Tapsan itse raottaa arkkuaan, josko meille muillekin jotain sieltä paljastuisi.

”Lohen perhokalastusurani alkoi vuonna 1988 Jamalaisen Jarin ja Lehtosen Juhan matkassa Keski-Norjan Höyelandetin pienellä Söråalla. Joki on kuitenkin tunnettu isoista lohista. Monet tuntevat mahtavan Namsenin sivujoen, Björan. Söråa on tuntemattomampi, vaikka kyseessä on sama joki. Nimi vain muuttuu yläjuoksulla Söråaksi.

Tuolla reissulla Nord-Tröndelagin jylhät, mutta samalla vehreät jokimaisemat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ja siihen päälle Söråalla jo ennenkin vierailleen Jamalaisen saamat kaksi täydellistä kympin lohta antoivat sen kipinän, jonka sammuttamiseen ei Hyöelandetin vesi riittänyt.”

Samalla reissulla kumppanukset kävivät tutustumassa Namsenin Fiskumfosseniin. Onkimaan he eivät päässeet, koska paikassa oli kymmenen vavan rajoitus ja luvat oli myyty pitkälle eteenpäin. Sitten heinäkuun lopulla oli pari peruutuslupaa vapaana ja Lehtosen Juha varasi ne saman tien. Juhan ensikokemukset paikasta olivat lupaavia, ja kun jalka oli saatu oven väliin, oli lupien saantikin jatkossa helpompaa.

Fiskumfossenista muodostuikin Lehtosen Juhalle ja Huplin veljeksille, Hannulle ja Pasille, lohenonginnan pääkohde useiksi vuosiksi. Kiitos Hannun, pääsi Tapsakin kokeilemaan onneaan tähän kovan luokan lohipooliin heinäkuussa 1990.

Loistava ajoitus

”Ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Heti ensimmäisen lupavuorokauden aikana sattui sen luokan lohennousu, että vielä tänäkään päivänä en muista moista missään muualla nähneeni. Sanottakoon nyt sitten vaikka aloittelijan tuuriksi, mutta jo ensimmäisellä luvalla nostin ensimmäisen perholoheni, joka painoi 15,8 kiloa. Samana kesänä tuli vielä reissu Tenolle, josta tuolla samalla tuurilla tuloksena oli 13 kilon laksi. Tämähän on hienoa hommaa, ajattelin. Kuitenkin totuus lohenkalastuksen kirjavuudesta on kahden vuosikymmenen aikana tullut todettua kovien oppi- ja kalastusvuosien jälkeen”, naurahtaa Tapsa.

Esimerkiksi vuonna 1991 Tapsan kesä meni käytännössä pelkkään kalastamiseen. Ensin kesäkuussa viikko Tenolla, heinäkuussa kolmeksi viikoksi Namsenille ja sen jälkeen elokuun alussa viikko Varzinalla. Koska sekään ei tuntunut riittävän, otti mies töistä virkavapaata ja hilpaisi takaisin Namsenille kahdeksi viikoksi.

Namsen olikin Tapsan kesäkoti 14 suven ajan ja sieltä on myös Tapion ennätyslohi, joka painoi komeat 17 kiloa. Siis maanista ongintaa. Mutta ei tuloksetta. Tällaisessa hillittömyydessä on tietenkin se toinenkin puoli. Kun kalastuskauden jälkeen postiluukusta alkoi Visa-laskuja tipahdella, niin olihan miehellä naurussa pitelemistä.

Takkulan Olavi ohjenuorana

”Alkuaikoina kuljin kalassa paljolti yksin. Norjalaisten ja suomalaisten lisäksi Namsen oli monelle Keski- ja Etelä-Eurooppalaiselle lohenkalastajalle 'Se Maailman Paras paikka'. Hyviä ystäviä noilta ajoilta, joiden kanssa edelleen pidän yhteyttä, on monista eri kansallisuuksista.

Namsenin rannalla tutustuin Takkulan Olaviin, Suomessa syntyneeseen, nykyään Ruotsissa asuvaan lohenkalastajaan. Olavista tulikin suuri innoittaja. Hänen maaginen kykynsä lukea vettä ja päätyä oikeisiin ratkaisuihin vaikeissakin tilanteissa, ovat ohjenuorana minulle vielä tänäkin päivänä. Edelleen 62-vuotiaan Olavin kanssa kalassa kulkiessa miehen silmissä voi nähdä saman palon ja innon kuin Namsenin vuosina”, Säväri selvittää.

Nykyään kesäkuussa Orklalla ja myöhemmin kesällä pohjoisessa viihtyvä Tapsa toteaa olevansa monotoninen lohenkalastaja. ”Ongin liikaa samoilla perhoilla ja samoilla systeemeillä. Monesti uuden kokeilu saattaisi pelastaa paljon.”

tapsa lakselvillä
Tapsa Lakselvillä. Kuva: Risto Ruissalo.

Alkuinnostuksessa Tapsa asetti tavoitteekseen kehittyä taitavaksi lohenkalastajaksi. Nopeasti kuitenkin selvisi, että tavoite ei ollut realistinen, eikä edes tarpeellinen. Nuoruuden tavoitteesta on tullut vuosi vuodelta tingittyä ja nykyään riittäisi, jos oppisi edes heittämään tyydyttävästi molemmilta puolilta eläkeikään mennessä.

Aikanaan Kuolan matkojen pioneeri, A-matkat, tarjosi Tapsalle matkanjohtajan työtä Kuolan Varzinalle ja myöhemmin Yokangalle suuntautuville reissuille. Tarjouksesta nuori innokas mies ei tietenkään kieltäytynyt.

Todellisuus osoittautui aivan toiseksi kuin ruusuiset kuvitelmat kalastusoppaan työstä. Nämä reissut opettivat Tapsalle, että oppaan homma on haasteellista, eikä sovi aivan jokaiselle harrastelijalle. ”Kuolan joista ei silti ole pahaa sanottavaa. Päinvastoin. Hienoja erämaisia jokia, jotka ovat täynnä isoja lohia”, Tapsa muistelee.

15-jalkaiset vavat

Nykyään Tapsa onkii suurimman osan kaudesta 15-jalkaisilla vavoilla. Lempikepeiksi ovat valikoituneet Loomiksen GLX ja Guiden Lpxe. Ampumapäät ovat myös käytössä. Heittäminen on helpottunut, mutta uusien vapojen ja siimojen myötä monesti homma meneekin enemmän heittoharjoituksen puolelle. Suurimmat ja enimmät saaliit kun tulivat kuitenkin aikanaan sillä vanhalla Orviksen Speyllä ja DT-siimalla, ja sillä itseopitulla rullauksen ja speyn välimuodolla. Maksimiheittopituudetkin taisivat jäädä puoleen nykyisistä.

”Kelapuolella vanha kunnon Black Shadow on saanut rinnalleen Danielssonin HD-sarjan rullia ja ehkä tulevaisuudessa joku klassisempikin saattaa löytyä vavasta. Siimoista käytössä on Visionin Ace clear intermediate-kärjellä, jolla pärjää normaalin veden olosuhteissa ja erilaisia Guiden ja Loopin naruja löytyy kaikkiin vesiin.”

Samaan hengenvetoon Tapsa toteaa nykyisen markkinoiden ylitarjonnan monesti aiheuttavan tilanteita, joissa aloitteleva lohestaja hakee statusta välineillä. Siitähän ei saisi olla kyse.

”Silti välinekehitys on osa tätä päivää. Niinpä 45 astetta alavirtaan, yhdellä heitolla, toimii mukavasti uusilla systeemeillä. Myös kalastus upposiimoilla, mihin ennen turvauduttiin vain pakon edessä, on nykyajan vavoilla ja siimoilla yhtä nautittavaa kuin kellusiimoillakin. Kevyttä ja vaivatonta. Tärkeintä ei ole olla paras heittäjä. Vaan se, että tuntee omat rajansa ja tilanteiden vaihtuessa jokivarressa olisi aina mahdollisuus kalastaa paikasta huolimatta”, Tapsa neuvoo.

Tähän yhteyteen on pakko todeta, että keskustellessamme vapa-asioista päädyimme nopeasti lopputulokseen, jossa niin Tapion kuin allekirjoittaneenkin käteen 15-jalkainen lohitikku on se oikea. Niin monen ja taas monen turhan kokeilun jälkeen on palattu aina samaan systeemiin. Niin ja miksi sitä edes pitäisi muuttaa?

Kokemuksia etsitään

Mitä sitten lohestus nykyään Sävärille merkitsee? Kuulemma nuoruuden into ja saalishalu ovat vaihtuneet kokemuksien etsintään. Etenkin uusien paikkojen löytäminen on etusijalla. Mukavaa on tavata vanhoja tuttuja joen varressa ja tutustua muihinkin kanssakalastajiin. Tapsa lukeutuu kalastajiin, jotka eivät välttämättä tarvitse seuraa reissussa. Tottakai hyvä seura kruunaa matkan.

”Mutta se hetki, jolloin itse heität, on oma hetki, siis yksilösuoritus. Itse kalastuksesta tärkeimpinä asioina pidän hyvän kalastusrytmin löytymistä ja kykyä oppia vetensä. Siis ei kannata välttämättä olla 24 tuntia joella, vaan yrittää löytää ajat, jolloin kala on aktiivinen. Isolla alueella voi seistä kaloja, mutta tarkat koordinaatit ovat homman perusta. Kun viehe tarjotaan juuri oikeilta jalansijoilta, se tuottaa yleensä tulosta.”

Perhoistahan voisi puhua tämän miehen kanssa maailman loppuun. Jos Tapsan pitäisi kaksi perhoa valita, ne olisivat Glödhäck ja Glowing Shadow, putkeen ja apinasiivellä. Glowing Shadow onkin mielenkiintoinen kapistus, eikä ihan uusi keksintö. Idea poiki vuosia sitten Österin Arin spinfluga-perhoista, joita hän ja monet muut käyttivät Kymijoella.



Glowing Shadow on taas kelvannut lohelle. Kuva: Tapio Sävilammi.

”Yksinkertainen musta perho, jossa rungossa on kontrastina kolme fluorisoivasta silkistä kierrettyä väripalkkia. Arin perhoaskista mieleen jäivät myös Kymillä suositut fosforimylar-runkoiset putkiperhot. Nämä kaksi ideaa yhdistämällä syntyi fosforipalkkinen versio erityisesti pimeäkalastusta varten.”

Varsinkin vihreät, keltavihreät ja oranssit raidat mustassa putkessa ovat osoittautuneet ottaviksi peleiksi. Oranssit hieman värjääntyneeseen veteen ja vihreät kirkkaaseen. Ja pimeällä, kun lataa lampulla palkkeja, hohto oikein haisee lohelle. Mutta myös päivällä varsinkin vihreäpalkkinen on toiminut hyvin. Tähän päälle apinaa siiveksi, niin avot. Viidakkokukko antaa lopullisen muodon. Ne eivät kuitenkaan ole pakolliset.

A-luokan reissu

Jos nyt sitten puhutaan reissussa olemisesta, niin syöminen ja juominen kuuluvat olennaisesti matkaan. Tapsan reissu voi tosin olla A-luokkaa ilman A-luokan eväitäkin. Kalareissussa ruoka voi olla yksinkertaisempaa ja asumisen ei tarvitse olla luksusta. Kalareissuun ei tarvitse tunkea kaikkia elämännautintoja. Liian mukavissa puitteissa tahtoo itse päätarkoitus, kalastaminen, jäädä vähemmälle.


Tapsa Reisalla. Kuva: Timo Pohjalainen.

”Kaikessa rauhassa nautittu olut jokea silmäillen ennen kalastuksen alkua, on kyllä niitä huippuhetkiä. Pikku napsut vaikkapa Jägermeisteria saadulle lohelle ovat itsestään selvyys, jopa Olaville, joka muuten ei alkoholia käytä”, huomauttaa Tapsa.

Kalastuksen ajoittaminen kesäkuun alkupuolelle on ollut tietoinen valinta. Kun juoksee ison kalan perässä, niin kesäkuu on paras aika Keski-Norjassa, ainakin teoriassa. Valoisat yöt ja upea luonto. Ne ovat niitä kriteerejä, jotka ajavat vuosi vuodelta Norjan joille.

”Kalastus Fiskumfossenilla, niin loistava kalapaikka kun se onkin, alkoi jostain syystä tökkiä. Ehkä paikka tuli liiankin tutuksi. Tuli tunne, että nyt on korkea aika katsella muitakin jokia.”

Orklan pystyy hallitsemaan

Namsenilta lähdön jälkeen Tapsa löysi Orklan. Miksi sitten Orkla? ”Se on sopivan kokoinen joki hallittavaksi rannalta, kalojakin löytyy ja lupakäytäntö on kohtuullisen järkevä. Sör-Tröndelagetin alueella on muitakin jokia, joille on helppo lähteä, jos omalla joella olosuhteet mättävät”, neuvoo Tapsa.

Liikkuva kalastus ja muidenkin kalastajien huomioon ottaminen on Tapsan mielestä ensiarvoisen tärkeää. Vaikka ollaankin perhokalastajia ja arvostetaan omaa kalastusmuotoa ehkä hieman muita korkeammalle, niin on syytä muistaa, että muillakin laillisilla välineillä kalastavilla on yhtäläiset oikeudet joella.

Kannattaa tehdä tuttavuutta myös heidän kanssaan ja kysellä heidän pyyntitavoistaan. Näin hälvennetään niitä molemminpuolisia epäluuloja ja homma toimii paremmin. Monet turhat konfliktit perho-, mato- ja uistinkalastajien välillä vältetään, jos tämä asia ymmärretään.

Pakottava tarve

Pakottava tarve lähteä ison kalan perään kulminoituu tuokokuun kauniisiin päiviin. Kun muut ovat ulkona nauttimassa lämpenevistä päivistä, Tapio ja monet hänen kaltaisensa sitovat hulluuden ajamina perhoja tulevan lähdön alla. Mitään ruohonleikkuuta isompaa ei pysty tekemään noina päivinä. Muutama päivä ennen lähtöä tuleekin yleensä tilanne, jossa perhe jo toivoo äijän häipyvän matkoilleen.

Kotiin palaaminen on aina mukavaa, mutta tottakai reissujen pitäisi olla riittävän pitkiä, jotta olisi tarpeeksi aikaa itselleen ja noille hopeisille nousukkaille. Kauden ollessa päällä ja vaikka omat tripit olisi jo tehty, aika kuluu netin ja puhelimen äärellä toisten kokemuksia myötäeläen ja netistä laksibörssejä seuraillen, josko sieltä jonkun tutun bongaisi.

”Niin paljon harrastukseen kohdistuu energiaa. Sen jos vaimot saisivat ladattua purkkiin ja käytettyä syksyn pimeinä iltoina, niin tulevaisuudessa ei olisi miehillä pienintäkään ongelmaa lohireissujen suhteen”, Tapsa hymähtää.



Glowing Shadow

Runko:
muovi- tai alumiiniputki. Päällä musta kutistesukka.
Palkit: fosforoiva nauha tms. Päälle pikaliima.
Kurkku: musta karva.
Siipi: alla musta bucktail. Päällä musta apina tms.
Sivut: viidakkokukko.

Lievää huolta lohista

Lopuksi allekirjoittaneen lievä huolestuminen menneen kesän lohimääristä. Onko se luontaista vaihtelua vai mistä on kyse? Tutkijat puhuvat meriveden kylmenemisestä ja syönnösalueiden pienenemisestä. Yleisesti katsellen titti oli kateissa, varsinkin se 2-3 kilon kala. Tilalle oli tullut kilon pulikkaa ja sitäkin oli vähän.

Tulevaisuudessa saatamme joutua tilanteeseen, jossa kalastusta rajoitetaan eri keinoin ja siihen kannattaa henkisesti jo etukäteen varautua. Saaliskiintiöitä tiukennetaan, ja ehkäpä monien parjaama pyydä ja päästä -kalastus yleistyy ainakin naaraslohien osalta. Trondheimin vuonon jokien yhteispäätös elokuisesta naaraslohien takaisin laskemisesta oli mielestäni hyvä ja toivottavasti yleistyvä päätös.

Voin henkilökohtaisella tasolla todeta, että ei pois päästäminen, järkeä apuna käyttäen, ole ainakaan minulle ollut mikään kynnyskysymys. Ruokakalan otan mielelläni. Mutta tulevaisuutta ajatellen, toivon pois päästämisen yleistyvän ainakin naaraiden osalta.


(Perhokalastus 5/2007)