2005

Verkkojuttu 5/2005: Mustaa vai valkoista

"Nykyisten p&p-kalastusalueiden parantuneet kalakannat perustuvat enemmän tai vähemmän paikallisiin niin sanottuihin jokitaimeniin, jotka eivät tee pitkiä vaelluksia. Ne eivät kuitenkaan yksistään pysty turvaamaan geneettistä perimää. Jos näillä alueilla kalastetaan vanhalla hyvällä ”pyydystä ja tapa” -tavalla, romahtaa koskien kalakanta muutamassa viikossa, jolloin oltaisiin taas uusien istutusten edessä."

 En voi olla kommentoimatta Suomen kuvalehdessä (36/2005) ollutta kirjailija Antti Tuurin Rääkkääminen on muotia -kirjoitusta. Kirjailija ottaa jyrkän kielteisen kannan pyydystä ja päästä eli p&p -kalastukseen sekä pyyntitapaan perustuviin kalastuspaikkoihin. Vertailemalla ja rinnastamalla p&p-kalastusta metsästykseen kirjailija totesi, että tällainen kalastus on eläinrääkkäystä, joten näitä kalastuspaikkoja tulisi välttää. Lopuksi kirjailija viittasi siihen, että eläinten tarpeeton kiusaaminen on itse asiassa rikos, johon viranomaisten tulisi puuttua.

Tällaistä kannanottoa on jo odotettu ja kaivattukin. Alkaako nyt vihdoin laajempi kansalaiskeskustelu Suomen sisävesien vaelluskalojen tilasta ja tulevaisuudesta? Ongelmat sisävesien vaelluskalojen tilanteen korjaamiseksi ovat niin suuria, ettei mitään edellytyksiä tilanteen parantamiseksi ole olemassakaan ilman laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua. Itämeren lohen puolesta kansalaistoiminta on jo alkanut; siitä esimerkkinä Lohirahasto, jossa kirjailija Tuurikin on mukana.

- - -

Yleisiä, pelkästään p&p -kalastukseen tarkoitettuja kalastuspaikkoja ei Suomessa ole monta. Yksityisiä p&p-paikkoja voi olla mahdollisesti enemmän. Toisaalta Suomesta löytyy joenpätkiä, jotka muistuttavat käytännöiltään p&p -pyyntipaikkaa. Tällaisilla alueilla kalojen saaliiksi ottaminen on sallittua, mutta vain rajoitetusti: luonnonkalat on laskettava tai ne on ainakin suositeltavaa laskea vapaiksi, kun taas istutetut rasvaeväleikatut kalat saa ottaa saaliiksi.

Lisäksi alamitat on nostettu esimerkiksi Ekojoiksi nimetyillä Oulujoen ja Iijoen latvaosissa sijaitsevilla kalastusalueilla. Siellä harjuksen alamitta on 45 senttiä ja taimenen 60 senttiä. Näin kalastus on käytännössä pääosin p&p-kalastusta. Tavoitteena on luonnonkalakantojen elvyttäminen sekä kalastuksen laadun parantaminen kalan koon kasvaessa.
Alan lehdistö kirjoittaa paljon p&p-kalastuksen puolesta. Siitä saa mielikuvan, että p&p-kalastuspaikkoja on Suomessa enemmänkin. Myös nettikeskustelut ja kalastusvideot niin meiltä kuin muualtakin ruokkivat mielikuvaa. Ilmeisesti yksi syy tällaisiin kirjoituksiin on se, että kalakannat ovat kohentuneet näillä kalastusalueilla huomattavasti.

Tuurin argumentit ovat monin osin tosia. Jos kalaan lähtiessä ei ole ajatustakaan saaliista, niin kyllä kalan pyydystäminen pelkästään oman nautinnon saamiseksi on kyseenalaista toimintaa. Se on kaukana kalastuksen alkuperäisestä tarkoituksesta, ravinnon hankinnasta. En puolustele p&p-kalastuksen eettistä puolta, mutta totean vain, että Suomen kalastuslaki on osaltaan ohjannut meidät tällaiseen p&p-toimintaan jo vuosikymmeniä kalojen alamittojen muodossa. Eiköhän kalastuslain määräämä alamittainen 35-senttinen tai mitallinen 59-senttinen taimen tunne samanlaista tuskaa tai ahdinkoa koukussa ollessaan kuin p&p-paikalla vavan päässä pyristelevä kala?

 Tärkein syy p&p -kalastuksen kiinnostukseen Suomessa on ollut kalastajien tyytymättömyys saaliskalojen kokoon ja laatuun. Myöskään luonnonsuojelullisia näkökohtia ei voi sivuuttaa. Ihminen on vuosisatojen kuluessa aiheuttanut toimillaan suuria muutoksia vesiympäristöissä. Kalojen kannalta tuhoisimpia ovat olleet voimalaitosrakentaminen ja koskialueiden perkaukset. Toki muitakin syitä on. Kokonaisuutena ne ovat kuitenkin olleet niin totaalisia, ettei lohikalojen luontainen elinkierto - ei edes puolinainen - pysty enää toteutumaan kaikilla alueilla nykyisen kalastuspaineen vallitessa. Tilannetta on yritetty kompensoida istutuksin ja virta-aluekunnostuksin.

Toimissa ei ole aina onnistuttu, mikä käy ilmi esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön Kalataloudellisten kunnostusten kehittämistyöryhmän raportista. Siinä mainitaan muun muassa, että kunnostuksilla ei ole saatu tehtyä elinympäristöjä kesän vanhoille taimenenpoikasille eli käytännössä poikaset tuhoutuvat kuoriutumisen jälkeen ensimmäisen elinvuoden aikana. Sähkökoekalastustulokset eri koskilta kertovat tästä samasta ilmiöstä karua kieltään.

Sisä-Suomen vedet poikkeavat oleellisesti luontaisista vesistä. Ne ovat aikaisemmin kuuluneet suuriin jokikokonaisuuksiin, joissa luontaisen elinkierron edellytykset olivat olemassa. Jos jokipoikasten elinkierto katkeaa ennen vaellukselle lähtöä, ei syönnösvaellukselta palaavia pyyntikokoisia kalojakaan ole.

- - -

Nykyisten p&p-kalastusalueiden parantuneet kalakannat perustuvat enemmän tai vähemmän paikallisiin niin sanottuihin jokitaimeniin, jotka eivät tee pitkiä vaelluksia. Ne eivät kuitenkaan yksistään pysty turvaamaan geneettistä perimää. Jos näillä alueilla kalastetaan vanhalla hyvällä ”pyydystä ja tapa” -tavalla, romahtaa koskien kalakanta muutamassa viikossa, jolloin oltaisiin taas uusien istutusten edessä.

Pelkästään istutuksien varassa elävien kalakantojen ylläpidon ongelmat taas tiedämme: mistä saada terveet emokalat ja kuinka estää kantojen geneettinen kapeutuminen sekä alkuperäiskantojen lopullinen tuhoutuminen?

Kuinka monta vuosikymmentä tilanne voi vielä jatkua näin meillä Suomessa?

Jarmo Pautamo


(Perhokalastus 5/2005)