Vaasan hallinto-oikeus on 18.3.2019 antanut päätöksen Virtaan voimalaitoksen vesilain mukaista lupaa koskevista valituksista. Valitukset koskivat Etelä-Suomen aluehallintoviraston 7.12.2017 antamaa päätöstä, jolla Virtaankosken Voima Oy:lle myönnettiin lupa Virtaan voimalaitoksen pysyttämiseen ja käyttöön Tainionvirran Virtaankoskessa Sysmässä. Päätöksessä annettiin määräykset mm. rakenteista ja niiden käytöstä ja kunnossapidosta, kalataloudellisten vahinkojen estämisestä ja toiminnan vaikutusten tarkkailusta. Valituksessaan Virtaankosken Voima Oy vaati mm. kalatalousvelvoitteita koskevien lupamääräysten kumoamista, muutoksia tarkkailuvelvoitteita koskeviin lupamääräyksiin sekä luvan käsittelymaksun alentamista.

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi kalatalousvelvoitteiden kumoamista koskevat vaatimukset. Virtaankosken Voima Oy:n on siten luvan mukaisesti rakennettava Virtaan voimalaitoksen padon ohittava kalatie ja johdettava siihen tarvittava vesimäärä. Voimalaitosta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin kalatie on valmis ja seurannassa todettu toimivaksi. Lisäksi luvan saajan on maksettava vuosittain kalatalousmaksua 5 000 euroa ja istutettava Tainionvirtaan vuosittain 1 000 kpl 3-vuotiaita järvitaimenia.

Hartolan Jääsjärvestä Päijänteeseen laskeva Tainionvirta (keskivirtaama (MQ) 14,5 m3/s) on yksi kalastiestrategian kärkikohteista, sillä joki on ollut yksi eteläisen Suomen merkittävimmistä erittäin uhanalaisen järvitaimenen ja vaellussiian kutujoista. Virtaankosken vesivoimalaitos estää kalojen nousun kutualueille täysin.

Hankkeen vaikutusten tarkkailua koskevia määräyksiä muutettiin valitusten perusteella siten, että Nuoramoisjärven pinnan korkeuden tarkkailua koskeva määräys poistettiin. Toiminnan vaikutuksia Tainionvirran veden korkeuteen tulee kuitenkin tarkkailla Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Voimalaitoksella vedenkorkeutta tulee tarkkailla jatkuvatoimisella hydrologisella asemalla.

Lupahakemuksen käsittelymaksun suuruudeksi määrättiin 9 040 euroa. Virtaankosken Voima Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin, kuten myös vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Pin It