Perhot

Laurin lohiperho 2/2007: Blue Rat

 Blue Rat on kirkkaissa vesistöissä kirkkaalle päivälle suositeltava perhovalinta eli samoille keleille kuin esimerkiksi Blue Charm tai Hairy Mary.

 Teksti ja sidos: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Jari Tuiskunen


Blue Rat kuuluu tunnettuun amerikkalaiseen Rat-lohiperhosarjaan, jonka ensimmäisen perhon sanotaan valmistuneen jo vuonna 1911 kehittäjänään Roy Angnus Thompson. Hänen nimensä alkukirjaimista on muodostettu Rat-nimi.

Vuosien kuluessa eri sitojat ovat täydentäneet sarjaa uusilla sidoksilla niin, että Rat-nimisiä perhomalleja lienee jo toistakymmentä. Niistä yhdeksän (ei Blue Rat) löytyy Pekka Salon kirjoittamasta mainiosta artikkelista Perhokalastus-lehden numerosta 2/1986.

Kaikissa Rat-perhoissa on karvasiipi (yleensä kalliokettu tai valkokärkinen orava), siiven edessä grizzle-häkilä ja perhon pää on punainen.

Blue Rat syntyi joskus 1970-luvulla ja sen kehittäjäksi mainitaan varsin kuuluisa, nyt jo edesmennyt, kirjailija ja perhonsitoja Poul Jörgensen. Perhon synnystä Joseph D. Bates jr. kertoo kirjassaan Atlantic Salmon, kuinka Jörgensen vieraili hänen luonaan. Keskinäisissä keskusteluissa Bates huomautti, miten suosittu Rusty Rat oli Islannissa. Sinistä sisältävät perhot olivat kuitenkin vielä suositumpia (Islannistahan on sanottu, että jokainen perho toimii, kunhan se on sininen). Jonkin ajan kuluttua tapaamisesta Jörgensen oli lähettänyt Batesille tusinan keskustelun pohjalta kehitettyjä Blue Rat -perhoja.

Blue Rat on rakenteeltaan samantyylinen kuin jo vuonna 1949 kehitetty Rusty Rat. Erot näiden kahden perhon välillä ovat pieniä. Keltainen runkosilkki on vaihtunut siniseen ja kuningaskalastaja-posket on lisätty viidakkokukon silmähöyhenien päälle. Siiven eteen tulevaa grizzle-häkilää ei kierretä, vaan se rakennetaan siikasista. Blue Rat on kaunis perho ja sen näkeekin usein suurikokoisena sidoksena kehyksiin kiinnitettynä.

Kokemuksia pohjoisesta

Kokemukseni perhon toimivuudesta rajoittuvat Pohjois-Norjan pienten kirkasvetisten jokien sekä Norjan puoleisen Näätämön kalastamiseen. Näissä kohteissa perho on toiminut odotetusti eli hyvin. Tenolla en muistaakseni ole sitä käyttänyt.

Vuoden 1988 elokuulta mieleeni on jäänyt tapaus, kun olimme Norjan puolen Näätämöllä ja kalastimme ainoastaan perhoaluetta. Lohet olivat olleet ja menneet, mutta isoja siikoja ja pienehköjä taimenia sitä vastoin oli runsaasti. Poika tartutti näitä taimenia jatkuvasti ja päästi pois. Kun kysyin, miksi sinä niitä takaisin laitat, poika vastasi, ettei ennätä niitä syömään. Näätämölläkin ruoka oli valmistettava itse, joten pojan huoli oli ymmärrettävä. Hänen perhonsa oli nro 8:n kaksihaarainen Blue Rat. Kun tämä selvisi minulle, poika joutui syömään paistettuja taimenia.

Koukku: nro 4 LW kaksihaara.
Sidontalanka: valkoinen ja punainen.
Hela: kapea, soikea kulta.
Pyrstö: riikinkukon miekkahöyhenen siikasia.
Kierre: soikea kulta.
Runko: takaosa (1/2) sininen silkki, jonka yläpuolella huntu sinisestä silkistä. Rungon etuosa (1/2) riikinkukon silmähöyhenen siikasia.
Siipi: kalliokettu.
Kurkku ja hartia: grizzle-häkilän siikasia.
Sivut: viidakkokukon silmähöyhenet (tarhattu).
Posket: kuningaskalastaja (jäljitelmä).
Pää: punainen.

(Perhokalastus 2/2007)