2008

Verkkojuttu 1/2008: Ministerit sooloilevat, kalat kärsivät


Vaikka erilaiset tutkimukset kertovat karua kieltä siitä, että lohen meripyyntiä pitää rajoittaa, niin vastaavat ministerit eivät korviaan lotkauta. Näyttää vakavasti siltä, että etenkin maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) menee samaan retkuun kuin edeltäjänsä. Eli vähät välittää kansantaloudesta ja siitä, että lohen arvo joessa on vähintään kymmenkertainen isorysiin verraten.

pk 1/2008

Surkeaa. Tuleva lohiasetus voi pahimmillaan olla sama kuin viimeksi eli isorysät saavat pyytää parhaita kutukaloja heti vaelluksen alkuhetkinä. Niin sanotussa lohiasetustyöryhmässä esitettiin ministeriölle erilaisia näkemyksiä lohesta ja sen elämästä. Ministeriön virkamiehet eivät niitä ottaneet huomioon, sillä asetusesitys oli tiettävästi kirjoitettu valmiiksi jo ennen ensimmäistäkään kokousta. Esimerkiksi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) näkemyksen mukaan lohen ammattimainen meripyynti pitäisi lopettaa kokonaan muutaman vuoden siirtymäajan kuluessa. Järeä kanta, jonka suo saavan vastakaikua. Eikä Lapin Vapaa-ajankalastajapiirikään paljon lievempää mielipidettä esitä. Odotan Sirkka-Liisa Anttilalta viileä harkintaa asetuksen suhteen. Jokivarsien yrittäjille kalastusmatkailu on elintärkeää. Se voi hyvin vain, jos jokiin pääsee lohta jatkamaan sukuaan. Toivon ministerin ottavan huomioon ne laskelmat, joita hänelle on esitetty. Niiden valossa on vain yksi ratkaisu: lohen ammattimainen pyynti ja myös harmaa kalastus on lopetettava.
***

Eikä näytä hyvältä muillakaan rintamilla. Eräs kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen (kesk) väläyttelee tämän tuosta vesivoiman lisäämistä ja altaitten rakentamista. Näin, vaikka laskelmat osoittavat hankkeet kannattamattomiksi kalastusmatkailuun verrattuna. Olen äimän käkenä, sillä kalateiden massiivisesta rakentamisesta ei vieläkään juuri puhuta. Ei, vaikka maailmalla kalateitä on paljon ja ne toimivat. Veikkaan, että esimerkiksi Kemijokeen saadaan hyvät kalatiet kaikkiin voimaloihin Fortumin yhden hengen optioilla.
***

Se tällä erää. Mutta näyttää kaikkineen siltä, että ministerit sooloilevat ja kalat kärsivät.

(Perhokalastus 1/2008)