2004

Verkkojuttu 3/2004: Sitojataituri Santran maisemista

Kukapa meistä ei olisi kuullut Esa Pakarisen esittämää Terho A. Könosen laulua Suhmuran Santra, jossa laulaja haikailee Santran perään, mutta päätyy lopulta Mantan matkaan Muloon. Kuopion suunnalla pikkupoikana ahvenensirrejä onkimalla narraillut Kettusen Pasi sen sijaan lähti opiskelemaan, löysi "Santransa" Raunin ja päätyi Suhmuraan, opettajaksi ja koulunjohtajaksi.

Teksti: Matti Kettunen
Sidokset: Pasi Kettunen

Pasi poikansa Jussin kanssa Tenojoella.Kettusen Pasin tietä mestarimaiseksi perhonsitojaksi voisi kuvailla suhteellisen tavalliseksi. Jo poikana Pasilla oli kova innostus lohenkalastukseen ja ensimmäinen reissu Tenolle olikin melkoinen oppitunti. Vanhempien erottua pojat, kolme veljestä, matkasivat äitinsä kanssa Utsjoelle ja majoittuivat Vetsikon kylään Jouko Lukkarin hoteisiin. Sitten vuokrattiin vene, mutta ei moottoria. Joten kuten vene saatiin hinattua Pahtakosken alle, mistä virta toi sen hetkessä taitamattomien lohensoutajien ihmetykseksi takaisin mökkikylän rantaan. Pasi muistelee, kuinka heillä tuolla lohireissulla oli mukana vain yksi luottoperho: ruotsalainen Abu Chilimps!

Lohetta arvatenkin tuolla reissulla jäätiin, mutta mikä tärkeintä innostus ja elinikäinen kipinä lohenkalastukseen roihahti liekkeihin ja taisipa tuolla reissulla katse viivähtää hieman kauemminkin aidossa tenolaisessa lohiperhossa.

Joensuussa opiskellessaan Pasi tutustui paikallisiin perhokalastajiin ja liittyi Joensuun Perhokalastajiin ensin rivijäseneksi. Pian hänet valittiin varapuheenjohtajaksi ja syyskokouksessa vuonna 1999 hänet valittiin kantamaan seuran puheenjohtajan nuijaa, jota mies tarmokkaasti paukuttikin neljän vuoden ajan. Jo pian seuraan liittymisen jälkeen Pasille selvisi hieman nykytermejä lainaten, että "tää oli miun juttu". Perhojen sitominen vei miestä kerhoillasta ja kurssista toiseen.

Aluksi Pasi, kuten muutkin tulevat mestarisitojat, oli toisten sitojien opissa. Erityisen läheisiksi välit tulivat Syrjäsen Lauriin, joka Tampereelta tuli pitämään muutamankin kerran perhokurssia Joensuuhun. Samoin Veli Autin kanssa kursseilla pähkäiltiin monesti perhonsidonnan saloja.


Oppilaasta opettajaksi

Pasin olemuksesta henkii rauhallisuus ja pitkäjänteisyys, vaikka mies välillä tuskaileekin leipätyönsä kimpussa, sillä Suhmuran koulu, jossa Pasi toimii johtajana, jouduttiin laittamaan täysremonttiin homeongelmien vuoksi. Sen sijaan perhoja sitoessaan Pasi ei ainakaan ulkoiselta olemukseltaan kuulu niihin kaikkein räiskyvimpiin.

Jo kohta sidonnan perustaidot opittuaan Pasi tähtäsi katsettaan hieman kauemmas perhonsidonnan kilpailupuolella. Kaveripiiristä löytyi muitakin innokkaita sitojia, joista etenkin Saravon Pekan kanssa sidontanikseistä soitettujen puhelujen määrä kasvoi melkoiseksi, elleivät miehet päätyneet istumaan kasvotusten ja kertailemaan tarinoita uusista innovaatioista, joita sidonnan saralla oli kuultu. Kahdestaan jonkin ongelman saattoi ratkaista nopeammin kuin itsekseen pohtimalla.

Kokemusta karttui ja pikku hiljaa ensimmäiset kärkisijoitukset perhonsidonnan SM-kisoissa ja Mustadin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa näkivät päivänvalon. Jo tässä vaiheessa vanha sanonta "opettamalla oppii" näytti pitävän paikkansa. Monesti yksin puuhaillessaan se ihan viimeinen silaus jää paitsi, mutta kun opettaa samaa asiaa jollekin toiselle, huomaa helpommin, kuinka se ja se olisi pitänyt tehdä. En uskalla arvata, kuinka monta sataa tai tuhatta perhoa nuoret ja vähän vanhemmatkin perhonsitojat ovat Pasin opastuksella sitoneet. Paljon niitä kuitenkin on.

Vaikka Pasi ei tällä hetkellä toimi Joensuun Perhokalastajien johtotehtävissä, käytännön toiminnassa kuten perhoiltojen vetäjänä hänen apunsa on edelleen merkittävä. Harva jaksaa omien töidensä ohella puurtaa seuratyössä yhtä pyyteettömästi.

Pasi on pitänyt vuosikausia oman seuran junioreille sidontakursseja kerhoilloissa sekä muita nuorisokursseja niin kansalaisopistolla kuin vaikkapa Joensuun Utran kaupunginosan Urban -projektin puitteissa.


Perhonsidonnan MM-kultaa

Pasi Kettunen kalassa Lieksan Ruunaankoskilla. Kuva: Matti Kettunen.Kettusen Pasille täysosumaa ei tuntunut heltiävän perhonsidonnan MM-tasolla, vaikka menestystä SM-sidontakisoissa sekä pohjoismaisella tasolla olikin tullut. Kolme hopeaa ja pronssi sentään MM-tasolta oli uurastuksesta palkintoina plakkarissa, kunnes sitten tärppäsi.


Kanadan MM-sidontakilpailuihin vuonna 2000 Pasi sitoi Grosfield-perhon. "Sidoin sillä kertaa vain yhden ainoa perhon. Ei siinä ollut mitään korjattavaa", Pasi muistelee lämmöllä ensimmäisen MM-perhonsa syntyvaiheita. Perho onnistui todellakin erinomaisesti ja sillä heltisi se pitkään odotettu täysosuma: MM-titteli.

Toinen mestaruus tuli kolme vuotta myöhemmin vuonna 2003, jolloin Kanadan raati valitsi Pasin Blue Doctorin maailman sillä hetkellä parhaaksi perhoksi.

Pasi toi hauskalla ja vaatimattomalla tavallaan tiedon menestyksestään kilpailun voitosta kuultuaan, kun tapasimme seuran kerhohuoneella. "Olisikohan syytä ensi kerhoiltaan hankkia täytekakku?", Pasi tuumaili kahvia keitellessämme. "No, mistäköhän syystä?", arvuuttelin. "Perhonsidonnassa on tullut menestystä. Koskisen Ollikin voitti Suomen mestaruuden ja..." Siinä juteltiin niitä ja näitä, laitettiin talven kerhoiltoja pakettiin ja suunniteltiin seuraavan kesän perhoretkiä, kunnes Pasi palasi jutuissaan uudelleen täytekakun hankkimiseen. "Maailmanmestaruuskin tuli Suomeen". "Kukahan sen voitti?" "No, minä..."


Klassikko on aina klassikko

Pasi on perhonsitojana konservatiivinen ja klassisen levysiipisen lohiperhon puolestapuhuja. "Klassikko on aina klassikko. En ole koskaan sitonut tinseliä lohiperhoon, enkä laita sellaista oman siimani päähän, vaikka kaikki toiset saisivat sillä kalaa", Pasi vakuuttaa.

Pasi vetoaa myös tyylitajuun klassisen lohiperhon puolesta ja perinteen kunnioittamiseen. Valitettavasti materiaalit on pakko paljolti hankkia ulkomailta. Pasi antaakin suomalaisille kauppiaille hieman sapiskaa. "Hyllyt ovat kyllä kimalletta notkollaan ja mennään markkinatalouden mukaan", Pasi kommentoi ja sanoo tilaavansa parempilaatuista tavaraa Kanadasta ja Tanskasta.

Karvasiipisiä perhoja Pasi on kuitenkin perukkeen päähän solminut. Karvaperhoista Oliivilla Sarvijaakolla mies kertoo kalastaneensa kyllästymiseen asti ja aikoo tänä kesänä jättää sen Tenon reissulla kokonaan syrjään. "Kalan saamisen pakkoa minulla ei ole", Pasi virkkaa. "Kalassa ollessa on paljon muitakin arvoja kuin kalastus ja kalan saaminen."

Pasin ajatusmaailmasta pieni häivähdys löytyy miehen Joensuun Perhokalastajien Tuikki-seuralehden numeroon 2/2001 kirjoittamasta pääkirjoituksesta: "Ihana on ihmisen istua rantakivellä, katsella veden pauhua, auringon siltaa ja nauttia".

Voisiko tuota paljon paremmin sanoa. Liikaa yleistystä perhojen sidonnassa Pasi pyrkii välttämään. Yleinen käsitys on se, että vaikkapa soutuperhoilla on oltava tietyt mittasuhteet: pitkät häkilät, pitkä pyrstö jne. Aika yleinen käsitys on vallalla, että niiden pitäisi muistuttaa olemukseltaan hieman streamereita.

"Vaan katsopa vanhojen mestareiden tekemiä perhoja", Pasi kehottaa tutkailemaan Arvi Keräsen, Lukkarin veljesten tai vaikkapa Tiitolan perhoja. "Niissä on hyvin klassiset mittasuhteet toisin kuin vaikkapa Honkavuoren perhoissa", Pasi jatkaa.

Vanhoissa klassikoissa ei ole yhtä ja ainoaa tyylisuuntaa, vaan monia totuuksia. Pasin mukaan ei voida sanoa, millainen klassisen perhon pitäisi olla. Mitä lohiperho pitää sisällään, on keksitty jo ainakin 100 vuotta sitten. Se, minkä tyylisuunnan kukin on valinnut, onkin monen asian summa. Perhokalastuksen ja perhonsidonnan historiaan tutustumista Pasi pitää ensiarvoisen tärkeänä. "Mitä enemmän tietoa historiasta on, sitä epävarmemmalta olo tuntuu."

Pasilla on laaja perhokalastusaiheinen kirjasto, jossa on parisensataa teosta aina 1700-luvun klassikkojen uusintapainoksista tähän päivään. Jo lohikirjojakin löytyy yli 50 kappaletta. Näistä opuksista Pasi on ammentanut paljon tietoja perhonsitojan urallaan. Myös näköala ja katsomuskannat ovat avartuneet melkoisesti.


Ei pojasta polvi pahene

Hieman leikkimielisestä juttelusta sai alkunsa Joensuun Perhokalastajien lohikisa. Yksi jos toinenkin perhonheittäjä ja -soutaja palaili vuosien mittaan pohjoisen lohijoilta käsiään levitellen, kuka minkäkin kokoisesta saamalohestaan puhuen. Niinpä päätimme viritellä seuralle lohikisan, jossa kilpailtaisiin yhdessä sarjassa, jossa palkittaisiin seuran puheenjohtajan kirjapalkinnolla suurimman perholohen saaja.

Kesällä 2003 oli sitten näytön paikka. Kuka sen suurimman kalan kantaisi puntariin. Vähävetisen kesän suurimman kalan väsytteli Tenolta Pasin 14-vuotias Jussi-poika, joka päihitti paitsi isänsä myös muut reilut satakunta seuran perhomiestä ja -naista. Sarvijaakkoon napannutta 8,2-kiloista hopeakylkeä suurempaa kalaa ei kilpailuun ilmoitettu.

Täytyi sen olla hieno hetki nuorelle miehelle käydä kumartamassa seuran 20-vuotisjuhlissa voittopalkinto kovien konkareiden silmin alla. Taisipa siellä joku vanha Tenon kävijä hymähtää, että katsotaan ensi kesänä, kuinka käy...





Rauni

Koukku: nro 2/0, yksihaarainen.
Hela: ohut soikea hopea, päällä kilpenä punainen silkki.
Pyrstö: kultafasaanin crest.
Pyrstön kate: kuningaskalastaja.
Vyö: musta strutsi.
Kierteet: hopeisilla osilla soikea sininen tinseli, sinisellä osalla soikea hopea.
Runko: kolmiosainen: litteä hopea, sininen silkki, litteä hopea. Osien väliin kaksi välivyötä mustasta strutsista.
Hunnut: kultafasaanin vihreät niskahöyhenet.
Kurkkuhäkilä: musta kukko.
Siipi: alla tummanvioletti ja violetti kukko. Alareunassa sammaleenvihreä, ruskea ja vihreä hanhi, kolminkertaisena. Päällä tummanvihreä myskisorsa ja ruskea mallard. Sivuilla mandariinisorsa.
Posket: kuningaskalastaja ja kultafasaanin pienet niskahöyhenet.
Kate: kultafasaanin crest.
Pää: musta. Takareunassa panta ohuesta soikeasta hopeasta.




Halivilivoo

Koukku: nro 2/0, yksihaarainen.
Hela ja jatke: ohut soikea hopea, punainen silkki, ohut soikea hopea, punainen silkki.
Pyrstö: kultafasaanin crest.
Pyrstön kate: tummanvioletti ja violetti kukko.
Vyö: musta strutsi.
Kierteet: vierekkäin: ohut soikea hopea, ohut soikea sininen tinseli, ohut soikea hopea.
Runkohäkilät: punainen ja oranssi kukko.
Runko: litteä kulta.
Partahäkilä: tummanvioletti kukko.
Siipi: ruskea orava.
Posket: viidakkokukon silmähöyhenien jäljitelmät.
Kate: kultafasaanin crest.
Pää: musta. Takareunassa panta ohuesta soikeasta hopeasta.




(Perhokalastus 3/2004)